Kilpailukalenteri 2006

 
Sarjat Päivämäärä Kilpailukeskus Kilpailun johtaja
vl 15.7.2006 Tammela Kalle pohjola
vl + nl 29.7.2006 Saarijärvi Eero Hämäläinen
vl + nl 5.8.2006 Pornainen Tiina Jokiniemi
vl + nl 12.8.2006 Kestilä Kamil Akbaba
vl + nl 19.8.2006 Kruunupyy Tomas Häggvik
nl 26.8.2006 Saarijärvi Eero Hämäläinen
vl = vanhat linnut
nl = nuoret linnut
 
Kilpailusäännöt

Linnut toimitetaan kilpailukeskukseen viimeistään kilpailua edeltävänä päivänä.
-------
Kilpailuaika on vapautuspäivää seuraavaan päivään klo 12.00  saakka.
-------
Kilpailun johtaja päättää lintujen lähtöpaikan.
Lähtöpaikka voi siis sijaita aivan muualla kuin itse kilpailukeskus.
Korkeintaan kuitenkin 25 km päässä kilpailukeskuksesta.
-------
Osallistumismaksu on 3 €/lintu, 10 €/4 tai useampia lintuja tai 40 €/koko kausi (maksetaan SVKY:lle ennen ensimmäistä osakilpailua).
-------
SM-kilpailuun lasketaan mukaan kummassakin sarjassa kahden parhaan kilpailun tulokset.
-------
SM-tittelit jaetaan sarjoissa
- nuoret linnut
- vanhat linnut
- Suomen nopein lakka (edellisten sarjojen yhteistulos)
- Suomen paras lintu / nuoret linnut
- Suomen paras lintu / vanhat linnut
-------
SM-titteleistä voivat kilpailla linnuillaan vain Suomen Viestikyyhky-yhdistyksen jäsenet.
-------
Suomen Viestikyyhky-yhdistyksen kilpailuihin voivat osallistua vain virallisella vuosirenkaalla rengastetut linnut.
-------
Nuorten lintujen sarjaan voi osallistua vain ko. vuoden renkaalla varustettu lintu.
Muut linnut osallistuvat vanhojen lintujen sarjaan.
-------
Kukin lakka saa SM-pisteitä osakilpailusta parhaan linnun sijoituksen perusteella.
-------
Pisteet lasketaan lintujen todellisten sijoitusten perusteella kussakin osakilpailussa.
-------
Suomen paras lintu -sarjoissa lintu saa pisteitä todellisen sijoituksen perusteella jokaisesta osakilpailusta.
Jos linnut saapuvat kaikki yhtä aikaa omistaja ilmoittaa missä järjestyksessä linnut saavat pisteitä.
Tätä järjestystä ei voi enää myöhemmin muuttaa.
-------
Pisteytys/sarja: 25 - 22 - 20 - 18 - 16 - 15 - 14 - 13 - 12 - 11 - 10 - 9 - 8 - 7 - 6 - 5 - 4 - 3 - 2 - 1
-------
SM-pisteitä ei jaeta , mikäli osakilpailun lähtöön osallistuu alle kolme lakkaa (1 tai 2).
-------
Pisteiden mennessä tasan SM-titteleitä laskettaessa huomioidaan 3. paras osakilpailu jne. Mikäli pisteet ovat edelleen lakkojen välillä tasan, huomioidaan lakkojen sarjan toiseksi parhaiden lintujen pisteet jne. Mikäli pisteet ovat edelleen tasan, useampaan osakilpailuun osallistunut voittaa. Mikäli eroa ei lakkojen välille saada, jakavat nämä sijoituksen.
-------
Suomen paras lintu -sarjoissa pisteiden mennessä tasan huomioidaan korkein pistemäärä jne, kunnes eroa lintujen välille saadaan. Mikäli pisteet ovat edelleen tasan, useampaan osakilpailuun osallistunut voittaa. Mikäli eroa ei lintujen välille saada, jakavat nämä sijoituksen.
-------
Jokaisessa osakilpailussa palkitaan kunniakirjoin kunkin sarjan kolme parasta lakkaa nuorten ja vanhojen lintujen sarjassa. Myös yksittäisiä lintuja voidaan palkita sijoituksesta osakilpailussa.
---
Osakilpailujen ilmoittautumismaksuista maksetaan kilpailun johtajalle kulukorvauksena
10 € ja loput Suomen Viestikyyhky-yhdistykselle, joista kustannetaan osakilpailujen kilpailurenkaat, osakilpailujen ja SM-sarjojen kunniakirjat sekä palkinnot.
---
Linnut vapautetaan yhteislähdöillä, vanhojen ja nuorten lintujen sarjat erikseen. Ensin nuoret linnut, lähtöjen väli 30 minuuttia.
---
Kilpailun johtaja päättää tarkan lintujen vapautusajan.
Vapautus voi alkaa kello 7:00, mutta sitä voidaan siirtää pakottavissa tapauksissa lähtöpaikan sääolosuhteiden vuoksi hieman myöhemmäksi.
Molempien sarjojen lähdön tulee tapahtua kuitenkin aina kello 7:00-11:00 välillä.
---
Kilpailija voi kieltää lintujensa vapauttamisen, mutta huolehtii tällöin itse niiden noutamisesta tai vapauttamisesta muuna ajankohtana. Tällöin linnut eivät kuitenkaan osallistu SM-osakilpailuun.
---
Linnun saapuessa kotilakkaan kilpailija ilmoittaa kilpailun johtajalle lintunsa kilpailutunnuksen (kirjaimen ja numeron, kilpailurenkaan värin sekä linnun FIN-tunnuksen tms.).
Linnun kilpailutunnus voidaan ilmoittaa soittamalla tai tekstiviestillä. Ilmoittamista tekstiviestillä suositellaan.
Linnun saapumisaika on kilpailunumeron ilmoittamisaika (soittoaika tai tekstiviestistä ilmenevä kellonaika).
Mikäli ilmoitetaan usea lintu samalla kertaa, on lintujen ilmoitettu järjestys lopullinen ja sitä ei voi jälkeenpäin muuttaa.
---
Lentomatkan ja –ajan perusteella lasketaan keskilentonopeus (m/min), jonka perusteella linnut asetetaan nopeusjärjestykseen sarjoittain.
---
Kilpailuun osallistuvien lintujen tulee olla rokotettuja Maa- ja metsätalousministeriön Eläinlääkintä- ja elintarvikeosaston päätöksen nro 33/EEO/95 mukaisesti.
---
Osallistuvan lakan on ilmoittauduttava kilpailun johtajalle vähintään kaksi päivää ennen kilpailua (torstai-iltana).
---
Osallistuvan lakan koordinaatit on toimitettava järjestäjälle hyvissä ajoin ennen kilpailua.
Käytettävä karttakoordinaatisto ja koordinaattien merkintätapa ilmoitettava koordinaattien yhteydessä.
Suositeltava ilmoitustapa on WGS84 muodossa aa mm.mmm (astetta minuuttia ja minuutin tuhannesosaa).
---
Osallistuva lakka huolehtii lintujen kuljettamisesta kilpailun johtajan osoittamaan lintujen kokoamispaikkaan sekä tarvittavien todistusten esittämisestä ja kilpailumaksujen suorittamisesta.
---
Kilpailuun osallistuvan linnun lentomatka on oltava vähintään 50 km.
---
Kilpailun johtaja voi osallistua kilpailuun antamalla omat kilpailulintunsa jonkun toisen kilpailijan lähetettäviksi vähintään 50 km:n päästä.
Myös sellaisten kilpailijoiden linnut, joilla ei 50 km kilpailumatka täyty, vapautetaan tästä samasta paikasta, kuin kilpailun johtajan linnut.
---
Varakilpailukeskuksena on Jämsänkoski.
Jos kilpailun johtaja ei pysty järjestämään osakilpailua, siirtyy se varakilpailukeskuksesta kilpailtavaksi.


HUOM! Säännöt ovat muuttuneet viime vuodesta kilpailuajan osalta, jota on pidennetty vapautuspäivää seuraavaan päivään klo 12 asti. Viime vuoden tapaan toivomme  kasvattajan täyttävän osallistuvien lintujen rengasnumerot kilpailulomakkeeseen.  Lomake on tarkoitettu helpottamaan kilpailun johtajia tuloslaskennassa ja sen käyttäminen on vapaaehtoista, mutta toivottavaa. Lomake on tulostettavissa täältä: